Kurssit
 
   
 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sovinnolla häitä järjestämään

Häävalmistelujen aiheuttama stressi voi saada hääparin riitelemään keskenään. Mielipide-erot esimerkiksi hääjuhlan ohjelmasta puolestaan aiheuttavat eripuraa sukulaisten kanssa. Häät saadaan järjestetyksi sopuisissa merkeissä, kun muistetaan jakaa vastuuta, olla diplomaattisia ja rentoutua välillä.

Häihin ja niiden valmisteluun liittyy paljon iloa, mutta usein myös kiirettä ja paineita. Läheiset ihmissuhteet voivat joutua koetukselle, kun sovitellaan yhteen morsiamen, sulhasen ja sukulaisten toiveita ja mielipiteitä.

Hääsuunnittelija Eija Holmbergin mukaan on yleistä, että hääparin välillä on riitoja ja kireyttä häiden alla.

- Kyllä se varmaan on tämä perinteinen naisen ja miehen ero hoitaa asioita. Miehet eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita häiden tekemisestä ja siinä mukana olemisesta. Jos nainen kyselee koko ajan, että mitä mieltä olet tästä tai tuosta, niin kyllä siitä tulee ristiriitoja.

Vaikka parin kiinnostus häihin olisikin tasapuolista, saavat stressi ja huoli hoitamattomista asioista aikaan kinaa. Osaksi ongelmat lähtevät myös taustajoukoista.

- Molempien vanhemmat haluavat osallistua ja sanoa sanansa häävalmisteluihin. Heidän mielipiteensä ja hääparin suunnitelmat eivät välttämättä aina kohtaa.

- Kyse on yleensä sukupolvi- ja ikäerosta. Hääparin vanhemmat ovat menneet naimisiin 20-30 vuotta aiemmin ja silloin asiat tehtiin toisella tavalla. Nyt ollaan vapaamielisempiä, ja häistä tehdään parin itsensä näköisiä, ei niinkään perinteisiä.

Holmbergin mukaan äitien kanssa tulee usein keskustelua tarjoilusta. Vanhemmat toivovat pitopöytään perinteisiä herkkuja, mutta hääpari on monesti kiinnostunut hyvinkin kokeilevista keittiöistä. Kompromisseja tarvitaan, kun vastakkain ovat vaikkapa karjalanpaisti ja wokkiherkut.

- Myös hääpuvusta tulee keskustelua. Aina haluttaisiin se perinteinen prinsessapuku, mutta nykypäivänä niitä ei käytetä enää niin paljon, vaan hääpukuja löytyy eri värisinä ja eri näköisinä. Myös ohjelmapuoleen vanhemmat haluavat ottaa kantaa.

- Vanhemmat toivovat, että häissä soisi se Akselin ja Elinan häävalssi. Nykypäivänä käytetään kuitenkin paljon bilebändejä. Saattaa sieltä ne muutama valssi ja tango löytyä, mutta muuten mennään hääparin musiikkimaun mukaan.

Ristiriitoihin vanhempien kanssa voi liittyä myös ripaus haikeutta ja haluttomuutta päästää irti omasta lapsesta.

- Hääparin tulisi ottaa tämä huomioon. Vanhemmille on kova paikka, kun jonkinlainen side katkeaa lapseen. Eihän käytännössä niin tapahdu, mutta näin se koetaan..

Vastuunjakoa ja rentoutumista

Hääsuunnittelija Eija Holmberg on järjestänyt erilaisia tilaisuuksia kymmenen vuoden ajan. Hän on huomannut, että juhlajärjestelyjen asiantuntijaa käyttämällä pyritään helpottamaan stressiä.

Usein stressi ja kireys syntyvät siitä, että asioita ei hoideta ajoissa. Holmberg pyrkii muistuttamaan matkan varrella hääparia hoidettavista ja tehtävistä asioista.

- Juu, ei sillä ole kiirettä. Se on yleisin vastaus. Aika kovasti yritän sitten sanoa, että älkää jättäkö asioita viime tinkaan, lopussa tulee niin paljon muutakin tekemistä.

Voisiko stressiä helpottaa itse tavoitteen ajattelu? Lopultahan häissä on kyse siitä, että kaksi ihmistä sitoutuu toisiinsa.

- Tuo on kaunis ajatus, mutta käytäntö on sitten vähän eri asia. Kyllä se on niin kova paikka, että ei sitä osata ajatella noin pitkälle, vaan kyse on juhlasta ja siihen liittyvistä asioista.

- Olen aina sanonut, että tehkää häiden alusviikolla jotain kivaa yhdessä, ja päättäkää, että nyt ei ajatella hetkeen häitä. Se auttaa hääpäivänä, kun vähän rentoutuu sitä ennen.

Siihen, että toinen osapuoli osoittaa vähäistä kiinnostusta järjestelyihin, voisi käydä lääkkeeksi vastuun antaminen.

- Annetaan toiselle selkeä vastuualue, jonka hän hoitaa. Esimerkiksi mies hoitaa usein hääautot, musiikin ja juomatarjoilun. Ja sitten myös annetaan toisen tehdä asiat rauhassa, eikä olla koko ajan puuttumassa ja kyselemässä.

Eija Holmbergin mukaan löytyy myös paljon sellaisia miehiä, jotka ottavat aidosti ja kiitettävästi osaa häävalmisteluihin. Esimerkiksi trendikkäitä miehiä kiinnostaa kovasti hääpukeutuminen ja koristeet. Holmberg sanookin hymyillen:

- Ehkä ne yksityiskohdat eivät niinkään miehiä kiinnosta. Yksityiskohtien hiominen ei ole miesten juttu.

Diplomatiaa ja tukemista

Suvun ja vanhempien kanssa sovinnolla selviäminen vaatii usein diplomaattisuutta.

- Hääparin pitää saada suku ymmärtämään, että nämä ovat meidän häämme, jotka haluamme järjestää tietyllä tavalla. Ketään ei ole tarkoitus loukata, mutta me haluamme, että tämä päivä on meidän ja se menee juuri niin kuin haluamme.

- Mielestäni tässä kohtaa on hyvä käyttää hääsuunnittelijaa. Hän on ulkopuolinen henkilö, jonka on helpompi sanoa vastaan perheelle.

Nykyään hääparit usein kustantavat itse häänsä. Jos vanhemmat osallistuvat kustannuksiin, onko heillä myös oikeus puuttua järjestelyihin?

- Ei voida olettaa, että jos tullaan kustannuksiin mukaan, niin sitten tehdään niin kuin vanhemmat sanovat. Ei se ole mikään sopimus, että kun minä annan rahaa, niin te toimitte näin.

Hääsuunnittelija perää vanhemmilta ja suvulta ennen kaikkea hääparin ja heidän päätöstensä tukemista.

- Totta kai tervejärkiset ja kokemuksen tuomat ideat, ajatukset ja neuvot ovat tervetulleita. Ei kuitenkaan pidä loukkaantua siitä, jos asioita ei tehdä juuri niin kuin suku haluaisi. Minusta vanhempien ja suvun tulee omilla tekemisillään ja sanomisillaan lievittää hääparin stressiä ja painetta.

Hääpari voi huomioida vanhemmat ja sukulaiset ohjelman suunnittelussa. Tässäkin kohtaa toimii vastuun jakaminen. Vanhemmille voi antaa selkeän tehtävän, usein he esimerkiksi ottavat vieraat vastaan näiden saapuessa vihki- tai hääpaikkaan.

Jos morsiamen äiti haluaa häihin vaikkapa yhteislaulua tai serkkunsa soittamaan haitaria, mutta ohjelmaehdotukset eivät miellytä paria, voi ongelman ratkaisuun käyttää ripauksen psykologiaa.Holmberg antaa vinkin:

- Silloin voi antaa äidille jonkin toisen ohjelmanumeron järjestettäväksi ja viedä näin ajatus pois yhteislaulusta ja haitarinsoitosta.

Teksti: Katja Lampinen
Kuvat: Futureimagebank.com
Lähde: www.mtv3.fi

 


22.10.07